Missä ohjaus on menossa? Arviointia oppilaanohjauksen kehittämisestä syksyllä 2008

Tämän raportin tarkoituksena on kuvata perusopetuksen luokka-asteiden 6–9 oppilaanohjauksen tilaa syksyllä 2008 opetusministeriön rahoittaman oppilaanohjauksen kehittämisen käynnistyessä.
Oppilaanohjauksen kehittäjätahoille (f = 148) toteutettiin e-lomakkeella lähtötilannekartoitus, johon vastasi 442 henkilöä. Kyselyaineistoa täydennettiin kolmella kuntavierailulla.

Joensuun yliopiston toteuttama oppilaanohjauksen kehittävä arviointi lähti liikkeelle keväällä 2008. Arviointi on kulkenut oppilaanohjaukseen liittyvän koulutuksen ja kehittämistyön rinnalla, ohjauksen sydänääniä kuunnellen.Raportointi on ollut asiantuntevaa, nopeaa - palautetta (risuja ja ruusuja) on tullut sekä kouluttajille että hallinnoitsijoille ja myös kehittämistyön toteuttajille. Tutkimukseen perustava keskustelu on ollut raikasta ja avointa.

Oppilaanohjauksen kehittämistyön jatkon kannalta on tärkeätä, että myös opetustoimen johtajat ja rehtorit lukevat tämän raportin ja miettivät tulevia toimenpiteitä. Mitä tutkimustulokset tarkoittavat minun kouluni, kuntani tai alueeni kannalta? Miten oppilaiden ohjausta voidaan edelleen kehittää niillä päätelmillä, jotka tästä tutkimuksesta kumpuavat?

Tekijät:
Päivi Atjonen, Sanna Mäkinen, Jyri Manninen, Marjatta Vanhalakka-Ruoho

Vuosi:
2009

Julkaisu saatavilla seuraavilla kielillä:
suomi

ISBN:
978-952-13-4230-1 (nid.)
978-952-13-4231-8 (pdf)

Julkaisu:
Missä ohjaus on menossa? (pdf) 


Painettua julkaisua voi tiedustella > Opetushallituksen kirjastosta.