Tutkimuslaitokset ja julkishallinto

Sähkön tukku- ja vähittäismarkkinoiden toimivuus 
Selvitysmies on käynyt raportissa laajasti läpi sähkömarkkinoiden kilpailua, oligopolistista kilpailuteoriaa sekä markkinoiden potentiaalisia ongelmia. Matti Purasjoki, KTM 191/2006. Julkaistu 3.10.2006. (pdf)

Ennakoiden kohti kestävää maataloutta - ympäristöteknologian tulevaisuuden mahdollisuudet maataloudessa vuoteen 2025
"Tutkimusraportti perustuu Ennakoiden kohti kestävää maataloutta -hankkeen aikana tehtyyn Delfoi-tutkimukseen. Tutkimuksessa kartoitettiin ympäristöteknologian käytön tulevaisuuden mahdollisuuksia maataloudessa maa- ja elintarviketalouden asiantuntijanäkemysten perusteella." Rikkonen P, Aakkula J, Grönroos J, Haapala H, Manni J, Pyykkönen S & Tapio P. MTT:n selvityksiä 116/2006. Julkaistu 25.8.2006. (pdf)

Infra 20010 -kehittämisohjelma  
Infra 2010 -kehittämisohjelman tärkeimpiä tavoitteita on tukea ja edistää uuden teknologian käyttöönottoa infra-alalla. Lisäksi luodaan keinoja, joilla vauhditetaan uusien innovaatioiden saamista markkinoille. Ohjelmassa myös pyritään uudistamaan infra-alan hankintamenetelmiä ja muita toimintatapoja, hyödyntämään elinkaaritietoa nykyistä tehokkaammin ja lisäämään infra-alan houkuttelevuutta nuorten keskuudessa sekä parantamaan alan julkisuuskuvaa. Lisäksi halutaan tiivistää alan eri toimijoiden keskinäistä yhteydenpitoa ja synnyttää uusia yhteistyötapoja.

TEKES
Tekes on yritysten ja tutkimuslaitosten haastavien tutkimus- ja tuotekehitysprojektien rahoittaja ja aktivoija. Tekes auttaa yrityksiä muuttamaan kehittämiskelpoisen idean liiketoiminnaksi tarjoamalla rahoitusta ja asiantuntijapalveluja. Toiminnallaan Tekes edistää yritysten kansainvälistä kilpailukykyä, kasvattaa tuotantoa ja vientiä ja luo perustaa työllisyydelle ja yhteiskunnan hyvinvoinnille.

Valtion teknillinen tutkimuskeskus (VTT)
Teknologian arviointi ja ennakointi on VTT:n tutkimusteema, jonka tavoitteena on edistää korkealaatuisen ja monipuolisen teknologian ennakointi- ja arviointitiedon tuottamista. Sivuilta löytyy tietoa käynnissä olevista ja päättyneistä hankkeista.

Tutkimus- ja innovaationeuvosto   
Valtioneuvoston asettaman neuvoston tehtävänä on valtioneuvoston ja sen ministeriöiden apuna seurata ja arvioida tieteen, teknologian ja innovaatiotoiminnan kotimaista ja kansainvälistä kehitystä. Myös keskeisten tiede-, teknologia- ja innovaatiopolitiikan ja niiden edellyttämien henkisten voimavarojen kehittämiseen liittyvien kysymysten käsittely ja valtioneuvostolle näitä koskevien ehdotusten ja suunnitelmien valmistelu kuuluu sen tehtäviin.