Eurydice-tietoverkko

Eurydice on tiedonvaihdon verkosto, jonka päätehtävänä on tuottaa analyyttista ja vertailukelpoista tietoa eurooppalaisista koulutusjärjestelmistä ja koulutuspolitiikasta. Toiminnan tavoitteena on edistää yhteistyötä ja keskinäistä yhteisymmärrystä koulutuksen alueella.

Vuonna 1980 perustettu Eurydice -verkosto koostuu opetusministeriöiden asettamista kansallisista yksiköistä ja Brysselissä sijaitsevasta Euroopan yksiköstä. Verkostoon kuuluu tällä hetkellä 31 maata - EU:n 27 jäsenvaltiota, Norja, Islanti ja Liechtenstein sekä Turkki.

Eurydicen keskusyksikkö Brysselissä (Eurydice European Unit) ylläpitää tietokantoja sekä tuottaa selvityksiä ja raportteja ajankohtaisista aiheista.

Päätöksentekijöitä ja koulutusalan toimijoita palvellakseen Eurydice valmistelee ja julkaisee

  • säännöllisesti päivitettäviä koulutusjärjestelmiä koskevia analyysejä
  • vertailevia tutkimuksia
  • indikaattoreita esiopetuksesta korkeakoulutukseen

Kansalliset yksiköt tuottavat ja tarkistavat verkoston työssä tarvittavat perustiedot. Euroopan komission asettama Euroopan yksikkö on puolestaan vastuussa toiminnan koordinoinnista, vertailevien analyysien tekemisestä sekä Eurydicen www-palveluiden kehittämisestä.

Suomen Eurydice-yksikkö sijaitsee Opetushallituksessa. Sen henkilökunta palvelee eurooppalaisiin koulutusjärjestelmiin liittyvissä asioissa. Suomen Eurydice-yksikkö tuottaa Suomea koskevaa koulutustietoa kansainväliseen käyttöön ja tarjoaa päättäjille ja muille koulutusalan asiantuntijoille tietoa eurooppalaisista koulutusjärjestelmistä sekä EU- että jäsenmaiden koulutuspolitiikasta.

 

Yhteystiedot

Eurydice-tiedonvaihtoa hoitavat

Yksikön päällikkö Matti Kyrö
Puh. 029 533 1114

Opetusneuvos Kristiina Volmari
Puh. 029 533 1276

Opetusneuvos Aapo Koukku
Puh. 029 533 1108