Luku-Suomi -kärkihanke

Luku-Suomi oli Opetushallituksen kärkihanke vuosina 2001–2004. Sen tavoitteena oli peruskoululaisten ja lukiolaisten luku- ja kirjoitustaidon parantaminen sekä kirjallisuuden tuntemuksen lisääminen. Nämä tavoitteet nähdään koko koulun, kaikkien oppiaineiden ja opettajien yhteisenä vastuualueena.

Vaikka PISA-tutkimuksen tulokset keväällä 2001 kertoivat suomalaisnuorten lukutaidon olevan ylivoimaisesti OECD-maiden paras, noin viidenneksen äidinkielen taidot ovat kansallisissa oppimistulosten arvioinneissa osoittautuneet huolestuttaviksi kansalliseen vaatimustasoon nähden. Yksilöiden väliset erot ovat suuret, pojat ovat äidinkielen taidoiltaan huomattavasti heikompia kuin tytöt, ja erityisesti monipuolisten kirjoitustaitojen hallinta ja päättelevä ja kriittinen lukeminen on oppilaille vaikeaa. Suomen kaltaisessa tietoyhteiskunnassa tarvitaan entistä parempaa ja monipuolisempaa luku- ja kirjoitustaitoa. Hyvät äidinkielen taidot ovat myös syrjäytymisen ehkäisemistä ja merkittävin tekijä opinnoissa menestymiseen.

Vapaaehtoisessa kehittämishankkeessa toimi 69 kuntaa, kuusi harjoittelukoulua sekä yksi valtion oppilaitos. Kehittämisverkoston aloitusseminaari pidettiin toukokuussa. Siinä oli noin 250 osanottajaa.
Osallistujat työskentelivät kuudella toiminta-alueella:

Luku-Suomen toiminnan aihealueet

  • Opetussuunnitelman kehittäminen kaikissa oppiaineissa lukemisen ja kirjoittamisen sekä kirjallisuuden tuntemuksen parantamiseksi
  • Koulukirjastojen kehittäminen ja koulun ja kirjaston yhteistyö  
  • Lukemisen ja kirjoittamisen perustaitojen parantaminen yleisopetuksen ja erityisopetuksen yhteistyönä 
  • Luetun ymmärtämisen, erityisesti päättelevän ja kriittisen lukutaidon kehittäminen kaikissa oppiaineissa 
  • Erilaisten tekstien kirjoittaminen ja kirjoittamalla oppiminen kaikissa oppiaineissa
  • Poikapedagogiikan kehittäminen hankkeen sisältöalueilla

Luku-Suomi-hankkeella tavoiteltu muutos

  • Heikoimman viidenneksen osaamisen taso paranee
  • Poikien lukemaan houkuttamisen menetelmät kehittyvät
  • Kirjoitustaidon opettamisen menetelmät kehittyvät
  • Oppilaat lukevat ja kirjoittavat enemmän sekä koulussa että vapaa-aikana
  • Koulukirjastojen tila kohentuu, ja koulun ja kirjaston yhteistyö tehostuu
  • Koulujen kirjailijavierailut lisääntyvät
  • Kaikkien oppiaineiden yhteistyö lisääntyy tässä asiassa   
  • Päättelevän lukutaidon taso paranee
  • Luetun ymmärtämisen ja kirjoittamisen taitoa kehitetään kaikkien opettajien voimin
  • Luokanopettajien äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen menetelmällinen osaaminen paranee
  • Opettajat tuntevat lasten ja nuorten kirjallisuutta entistä paremmin
  • Kodin ja koulun yhteistyö lukemisen ja kirjoittamisen alueella aktivoituu
  • Maahanmuuttajaoppilaiden suomi toisena kielenä opetusta ja oman äidinkielen opetusta kehitetään