Rekisteritiedot ja koulujen listaukset

Tiedotusvälineissä on vuoden 2008 kuluessa nostettu esiin yhdeksäsluokkalaisten päättötodistusten arvosanojen perusteella tehtyjä peruskoulujen listauksia ja kuntavertailuja. Tiedot perustuvat opiskelijavalintarekistereihin, joita Opetushallitus ylläpitää.
Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta velvoittaa Opetushallituksen luovuttamaan pyydettäessä rekisteritietoja tiedotusvälineille.

Opetushallituksessa tehtyjen selvitysten mukaan oppilaiden arvosanoissa on suurta vaihtelua eri vuosien välillä. Myös koulun koko vaikuttaa keskiarvon muotoutumiseen. Eri oppiaineiden arvosanoja vertaamalla saadaan erilaisia koulujen listauksia. Opiskelijavalintarekisterissä on mukana hyvin erilaisia kouluja, kuten erityiskouluja, mikä kasvattaa hajontaa. Keskiarvoista ei tulisi vetää liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä.

Mikäli koulut tai kunnat laitetaan järjestykseen opiskelijavalintarekisteristä saatujen keskiarvojen perusteella, syntyy tulkintaongelmia. Valtaosa kouluista sijoittuu jakauman keskelle arvosanan 8 tuntumaan, ja niiden väliset erot ovat hyvin pieniä. Esimerkiksi keskiarvojen 7,8 ja 7,94 väliin mahtuu yli 200 koulua.

Poikkeavan korkeat tai matalat keskiarvot kuvaavat ennen kaikkea pieniä kouluja ja pieniä kuntia. Niissä tulokset voivat vaihdella huomattavan paljon eri vuosien välillä.

Koulujen listaukset vaihtelevat paljon sen mukaan, mitä oppiainetta tarkastellaan tai miten keskiarvot lasketaan. Keskiarvojen taustalla on aina sekä oppiaineiden että oppilaiden välistä vaihtelua. Koulujen osuus keskiarvojen ja arvosanojen kokonaisvaihtelusta jää hyvin pieneksi.

Alla on taustatietoa siitä, mitä tietoja Opetushallituksen yhteishakurekisterissä on ja miten niitä käsitellään sekä tukea oppilaan päättöarviointiin. Opetusneuvos Jorma Kuuselan taustamuistiossa käsitellään koulukohtaisten keskiarvojen tulkintoja.

Taustatietoa Opetushallituksen rekistereistä (pdf)
Oppilaan päättöarviointi perusopetuksessa (pdf)
Muistio keskiarvojen tulkinnoista (pdf)

Lisätietoja

Jorma Kuusela, puh. 029 533 1113,